Seurakuntavaalit 2022

 

Olen ehdolla seurakuntavaaleissa, koska haluan omalta osaltani olla mukana tukemassa Liedon seurakunnan tekemää tärkeää työtä.

Omakohtaista kokemusta on mm. nuorisotyöstä, kerhotoiminnasta, vapaaehtoistyöstä, partiosta, avustustyöstä ja erilaisista tapahtumista. Kirkossa on myös juhlittu ristiäisiä, rippijuhlia ja häitä sekä surtu läheisiä, kaikissa elämän käännekohdissa. Kirkko tekee hyvää, muista äänestää!

Nostoja vaalikoneesta:

Itselleni on tärkeää, että seurakuntani panostaisi tällä hetkellä etenkin lapsiin, nuoriin ja heikompiosaisten auttamiseen. Viime vuosien useat kriisit ovat vaikuttaneet erityisen paljon lapsiin ja nuoriin. Koronapandemian jättämiä jälkiä ei ole ehditty korjata ja päällä on jo uudet kriisit. Syystä tai toisesta muita heikommassa asemassa olevat ovat erityisen vaikeassa tilanteessa ja vaarassa jäädä ilman tarvitsemiaan palveluja. Tilanteen korjaamiseksi tarvitsemme kaikkien, niin valtion, kuntien, järjestöjen kuin seurakuntienkin apua.

 

Jokipolun tulisi jatkua katkeamattomasti kirkon toisellekin puolelle. Vaihtoehtoinen reitti ilman hautausmaan läpikulkua on vaikea toteuttaa, enkä näe sitä myöskään järkevänä. Hautausmaan läpi voisi kulkea vaikka mietiskely- tai hiljaisuuspolku osana Jokipolkua. Kirkon rakennukset, historia, muistomerkit ja ympäristö voitaisiin näin liittää osaksi isompaa kokonaisuutta.

Kaikki vaalikoneen vastaukset: https://www.seurakuntavaalit.fi/vaalikone#/seurakunta/687/ehdokas/9830